Pitkällä kokemuksella ja koko persoonalla heittäytyen

Buukkauspalvelu

Buukkauspalvelu tuloksellisiin asiakastapaamisiin

Asiakastapaamiset ovat myynnin tärkeä tukipilari, mutta niiden varaaminen voi tuntua hankalalta. Onneksi on buukkauspalvelu! Eikä buukkauspalvelu ole pelkästään buukkeja, paremminkin voisi puhua laajasti myynnin alkupään töistä.

Hoidamme asiakkaiden kontaktoinnin koko myyntiprosessin ajan. Olemme menestyksellä hoitaneet uusien asiakkaiden kontaktoinnin lisäksi myös esimerkiksi vanhaa tarjouskantaa sekä erilaisia markkinoinnin tuottamia liidejä vaativiinkin toimeksiantoihin.

Asiakkaidemme tyytyväisyydestä kertoo esimerkiksi se, että kukaan ei ole vaihtanut meitä toiseen palveluntarjoajaan yhteistyön startattua.

Asiantuntevaa palvelua yrityksenne kasvoilla

Toiminne asiakasyritystemme sisältä päin, työkavereina ja integroituna osana markkinoinnin ja myynnin prosessia.

  • Meille on kunnia-asia soittaa puheluja, jollaisia soittaa asiakasyrityksemme osaavin myyjä.
  • Hahaalla kaikki toimivat itsekin yrittäjinä. Siksi ymmärrämme asiakkaanne liiketoimintaa ja sen haasteita. Osaamme kuunnella häntä aidosti ja ennen kaikkea olemme hyviä ratkaisemaan haasteita.

Buukkauspalvelu kaikissa kanavissa

Hahaan palvelu pelaa monikanavaisesti. Pelkkä puhelu buukkaajan työvälineenä on muinaishistoriaa!

  • Kirjaamme asiakaskontaktoinnit suoraan ja säntillisesti teidän CRM-järjestelmäänne.
  • Kaipaako potentiaalinen asiakas lisätietoja? Ping, sähköpostista löytyy.
  • Lähetämme tekstarin perään niille, jotka eivät ole heti tavoitettavissa.

Buukkauspalvelu käyntiin, kas näin:

1. Tavoitteet tietoon

Onnistunut buukkaus vaatii huolellisen suunnittelun. Siksi aloitamme käymällä läpi buukkauksen ja myynnin strategiat. Tutustumme yritykseenne ja toimimme monikanavaisesti sen sisältä päin.

2. Kohderyhmä kuosiin

Kun soitot kohdennetaan oikeasti potentiaalisille asiakkaalle, säästytään turhilta puheluilta. Näin kustannukset pysyvät järkevinä ja yhteystietoja on helpompi hallinnoida.

3. Tuloksia!

Kalenteri auki, työt alkavat! Hyvän pohjatyön ansiosta asiakkaasi saavat aidosti kuuntelevia ja asiantuntevia puheluita. Myös tapaamiset sujuvat tyytyväisissä ja myönteisissä merkeissä.

Buukkauspalvelun hinta

Aloitamme yhteistyön useimmiten 2-4 kuukauden pilottijaksolla. 

– Toteutunut asiakaskäynti alk. 220€/kpl + alv

– Kk-maksu alk. 500€/kk + alv

Esimerkkitoteutus kolmen kuukauden ja 15 toteutuneen asiakaskäynnin pilotista; 

15x 220€ + 3x 500€ = 4800€ + alv.

{

Asiantunteva ja luotettava kumppanuus

“Yhteistyö Hahaan kanssa on toiminut ensimmäisestä tapaamisestamme alkaen erinomaisesti. Hahaa on osoittautunut asiantuntevaksi ja luotettavaksi yhteistyökumppaniksi, joka keskittyy aidosti auttamaan meitä tavoitteidemme saavuttamisessa. Kommunikoinnista iso plussa.”

Henri Tanner, myyntijohtaja,
Kasvu Partners Helsinki Oy

{

Lisäarvoa asiakkaille partnerimallilla

“Yhteistyö Hahaan kanssa on ollut huippuhyvää. Olemme pystyneet antamaan yhteisille asiakkaillemme selkeää lisäarvoa partnerimallilla.”

Mikko Laukkanen, toimitusjohtaja,
Kasvutoimisto Kidea Oy